On taas vuosi vierähtänyt vauhdilla edellisistä messuista ja ilokseni voin ilmoittaa, että olen saanut taas bloggajapassin Viini ja Ruoka 2018 -messuille. Helsingin Messukeskus lähetti minulle myös kaksi ylimääräistä lippua, jotta voin arpoa ne blogini lukijoiden kesken!
Arvaatko kuinka monta viinipullon korkkia alla olevan kuvan lasipurkissa on? Kommentoi alle arvauksesi sunnuntaihin 21.10.2018 mennessä, niin olet mukana kisassa.
Lähimmäksi arvannut voittaa kaksi lippua messuille ja mikäli useampi osuu oikeaan, arvon liput oikein veikanneiden kesken. Kilpailun jälkeen lähetän onnelliselle voittajalle liput sähköpostilla ja julkaisen kommenteissa voittajan nimen. Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla (arvo 16 euroa/lippu). Viini ja Ruoka alue on anniskelualuetta ja alle 18-vuotiaat pääsevät messuille huoltajan seurassa.
Juu, on sitä muutama viini tullut maistettua reilun vuoden aikana. Ja mikäli nuo viinipullon korkit houkuttelevat askarteluun, lahjoitan ne kilpailun jälkeen ensimmäiselle halukkaalle. 🙂
Viini ja Ruoka on Suomen suurin ruoan, viinien ja ruokakulttuurin tapahtuma. Samalla lipulla pääsee myös Helsingin Kirjamessuille. Messut järjestetään 25.-28.10.2018 Helsingin Messukeskuksessa, Pasilassa.
Kiinnostavia tärppejä messuilla:
- Lauantaina 27.10.2018 Rypäleenpoljennan SM-kilpailut, jonka hallitsevia mestareita ovat Riku Rantala ja Tuomas “Tunna” Milonoff Madventuresista.
- Viinitastingit, kuten muun muassa Riesling Master class – Winemakers’ view, Master of Wine Tuomas Meriluodon kuohuviinitasting ja Vuoden Huiput -tasting.
- Atrian näytöskeittiön ohjelma
- Viinilehden Temppurata
Mikäli et malta odottaa messuille pääsyä, voit käydä lukemassa edellisvuosien tunnelmia Viini ja Ruoka -messuilta täältä: Viiniessin messuilut 2017 tai Raportti Viini ja Ruoka -messuilta 2016.
Nähdään messuilla!

Veikkaan 50 :)!
TykkääTykkää
Pullo korkkeja on 36kpl.
TykkääTykkää
56 korkkia.
TykkääTykkää
53 korkkia
TykkääTykkää
Veikkaus: 72
TykkääTykkää
No noitaha o 63!
TykkääTykkää
46
TykkääTykkää
49
TykkääTykkää
45 kpl
TykkääTykkää
Veikkaan 52 kpl.
TykkääTykkää
51 kpl
TykkääTykkää
Veikkaan 46!
TykkääTykkää
54
TykkääTykkää
59
TykkääTykkää
55
TykkääTykkää
48 kappalet 🙂
TykkääTykkää
58
TykkääTykkää
38
TykkääTykkää
41
TykkääTykkää
61 kpl
TykkääTykkää
Veikataan 47 kpl
TykkääTykkää
57kpl
TykkääTykkää
35
TykkääTykkää
Veikkaan 62 🙂
TykkääTykkää
58 korkkia
TykkääTykkää
41 korkkia
TykkääTykkää
48 korkkia
TykkääTykkää
34 korkkia, arvostan!
TykkääTykkää
Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille! Kukaan ei onnistunut arvaamaan oikeaa määrää, joka on 84 kpl (en minäkään, oma arvaukseni oli 58 kpl). Lähimmäksi pääsi Paula arvauksellaan 72 kpl. Onneksi olkoon Paula! Saat lähiaikoina sähköpostia. Nähdään messuilla!
TykkääTykkää