Gilletin ihana ravintolanjohtaja Annika Niemonen kutsui minut ja Satu Kirjavaisen ystävineen blogiyhteistyö -illalliselle. Tarjolla oli historiaa uhkuva miljöö, erinomaista palvelua, herkullisia ruokia ja upeita viinejä sekä drinkkejä.
Ulkoapäin ei voi arvatakaan mitä Gillet pitää sisällään. Tässä kivilinnassa on juhlittu 1920-luvulta lähtien ties miten paljon; edellinen tiloissa toiminut ravintola oli kaikille tuttu Cantina West (jossa myös Viiniessi on juhlinut puolisonsa kanssa vuosipäiviään). Tilat ovat saaneet uuden modernimman ilmeen säilyttäen kuitenkin historian havinan. Gilletistä löytyy juhla- ja kokoustiloja upeilla omilla yksityiskohdilla moneen eri makuun. Kuvia ja tarkempia tietoja tiloista löydät Instagramista @misessi ja Gilletin verkkosivuilta.
Gillettiin voi tulla yksille, syömään, kokoustamaan tai vaikkapa järjestää unohtumattomat räätälöidyt juhlat.
Ravintolan ruoka pohjautuu pohjoisiin raaka-aineisiin, ruokalistalta löytyy skandinaavisia makuja, mutta myös etnisiä vivahteita. Viinilista sisältää uutta sekä vanhaa, kuitenkin kohtuullisilla hinnoilla. Kellarilistalta toki voit löytää myös harvinaisempia helmiä speciaalimpiin hetkiin.
No niin, se siitä esittelystä. Siirrytäänpä tärkeämpiin asioihin.
Söimme Gilletin 1-vuotis kolmen ruokalajin menun viinipaketin kera, joka on voimassa 26.2.2022 asti.
Alkuun nostimme maljan illallemme Castillo Pereladan Cava Stars Organic -kuohuviinillä. Viinin makeat hedelmät omena ja päärynä toivat persoonallisuutta muuten kuivaan ja hapokkaaseen viiniin. Viini jäi mieleen myös kauniin kimaltelevan etiketin osalta, joka toi jo sellaisenaan juhlan tuntua.
Alkuruuaksi oli ihastuttavia miniblinejä muikunmädillä Saimaalta ja punasipulia sekä smetanaa. Blinit olivat herkullisen kuohkeita ja ilmavan kevyitä, johon raikas muikunmäti, punasipuli ja smetana toimivat hyvin. Alkuruuan pariksi oli valittu yllättäen Jean Leon Chardonnay, joka toimi erinomaisesti raikkaalla hedelmällisyydellään ja hapokkuudellaan.
Pääruuaksi oli tarjolla grillattua Inarin poron vasikan sisäpaistia, puolukkaa, muusia ja juureksia. Oih, poro oli ihanan pehmeää ja suussa sulavaa, muusi kermaisen herkullista ja se puolukkka – luulin aluksi, että lautasellani on ketsuppia, mutta ei, se oli pehmeän makeaa puolukkasurvosta. Täydellistä! Pääruuan kruunasi vielä Fontanafreddan Organic Barbera d’Asti, jonka makeat marjat ja pehmeät tanniinit vastasivat hyvin puolukan kirpeydelle ja poron proteiineille.
Jälkiruuaksi oli kaunis kokonaisuus browniesia, vaniljajäätelöä ja suolakinuskia. Söpön pieni annos, joka ei vienyt makeudellaan tärviölle kuten yleensä jälkiruuissa käy. Söpölle jälkiruualle oli valittu myös söpö jälkiruokaviini Calvet Réserve du Siron Sauternes, jonka hedelmäinen makeus tasapainotti suolakinuskin makeutta.
Lopuksi saimme nautiskella kultaisella shakkilautapöydällä tuulahduksen kesää: drinkin, joka sisälsi raikasta sitruunaruohoa, tuoretta inkivääriä ja vodkaa. Nam!
Tänne pitää tulla uudestaan. Suosittelen!
Gillet Bar & Bistro kuuluu Ravintolakolmio ketjuun, jonka muita ravintoloita ovat muun muassa Meripaviljonki, Juttutupa, Ravintola Lasipalatsi, Weeruska ja Ravintola Suomenlinnan Panimo.