Viini, joka tuo hymyn huulille, josta on taisteltu, jolla on pitkä historia, joka on ollut kuninkaallisten juoma, joka yhdistetään juhliin, viettelyyn ja erotiikkaan, ja jolla on maailmanluokan brändäys.

Kyllä, samppanjahan se on. Lupasin vuosi sitten uudenvuodenlupauksena, että kirjoitan samppanjasta – no, nyt vihdoin ja viimein päästään asiaan. Onko oikeasti jotakin suurta eroa samppanjassa ja kuohuviinissä? Päätä sinä tekstin loppuun luettuasi.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: samppanja, shamppanja, skumppa ja champagne. Samppanjaa valmistetaan valkoisista Chardonnay- sekä punaisista Pinot Noir- ja Pinot Meunier-viinirypäleistä.

Ranskan Champagnessa on viljelty viiniä jo roomalaisten ajasta lähtien. 1600-luvulla samppanja oli vielä kuplatonta, hapokasta punaviiniä kunnes ranskalaismunkki Dom Pérignon kehitti korjuu- ja puristusmenetelmän minkä avulla tummista rypäleistä saatiin valkoista samppanjaa. Hän sai myös selville, että viini säilyy paremmin pullossa kuin tynnyrissä. Samoihin aikoihin englantilaiset tekivät aiempaa lujempia viinipulloja ja alkoivat tehdä samppanjasta poreilevaa lisäämällä sokeria pullotuksen yhteydessä, jotta saivat käynnistettyä toisen käymisen. Poreileva samppanja saavutti suuren suosion Englannissa, mutta Ranskassa Nicolas Ruinart aloitti kuohuvan myynnin vasta vuonna 1729. 1800-luvulla pullot kuitenkin räjähtelivät arvaamattomasti sisäisen paineen takia ja aiheuttivat kuolemantapauksia, mutta apteekkari André Francois keksi tavan, jolla pystyttiin mittaamaan luotettavasti sokeripitoisuuksia ja tämän jälkeen saatiin samppanjan poreilu hallintaan, eivätkä pullot enää räjähdelleet. Vuonna 1874 Louise Pommery toi markkinoille kuivan samppanjan ja se käytännössä syrjäytti makean samppanjan.

Vuonna 1891 tuotemerkki suojattiin Madridin sopimuksella ja se vahvistettiin vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Versaillesin sopimuksessa. Toisen maailmansodan aikana viljelijät ja tuottajat perustivat etujärjestön Comité Interprofessionel du Vin de Champagnen (CIVC), jonka tavoitteena on suojella viinejä ja tukea viljelijöitä. Champagne koki kovia maailmojen sotien aikoina, muun muassa saksalaiset tyhjensivät viinikellareita sotilailleen. Viinin viljelijät ja tuottajat jopa yrittivät muurata piiloon vanhoja viinikellareitaan (jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa katsoa Netflixistä dokumentit Vuosi Champagne tai Somm: pullon sisään).

Syystä tai toisesta ranskalaiset olivat haluttomia markkinoimaan viinejään, mutta saksalaiset haistoivat mahdollisuuden tuottoisaan liiketoimintaan ja perustivatkin useita samppanjatiloja Ranskaan. Saksalaisia voi siis sekä syyttää että kiittää samppanjan historian kuohuista.

Siinä tärkeimmät historiasta. Miten samppanja sitten eroaa valmistukseltaan kuohuviinistä? Syyskuussa rypäleet kerätään käsin ja puristetaan mahdollisimman nopeasti, ettei ennenaikainen käyminen irrottaisi rypäleistä väriä. Kun mehu on puristettu, se siirretään tankkiin alkoholikäymään ja siihen lisätään rikkidioksidia suojamaan hapettumiselta ja infektioilta, sekä paikallista villihiivaa nopeuttamaan käymistä. Ensimmäisen käymisen jälkeen samppanjaan sekoitetaan parin päivän ajan eri kylien samppanjoita – jep, jonkun työ on maistella samppanjoita ja pohtia sopisiko tämä minun viinini sekaan. Sekoittelun jälkeen viiniin lisätään sokeria, hiivaa ja kirkastavia aineita ja sitten sen annetaan käydä toisen kerran kruunukorkilla suljetussa pullossa. Tämän jälkeen pulloja “tanssitetaan”, eli pulloa pyöritetään, jotta sakka valuisi korkin alla olevaan muovikapseliin. Lopuksi pullon kaula jäähdytetään ja jäätulppa sakkoineen valuu pois kun korkki avataan. Pulloon lisätään vielä viini-sokeriliuosta, joka määrittää samppanjan kuivuusasteen. Sitten vain korkki pulloon ja kellariin muhimaan.

Samaa valmistustapaa käytetään myös cavassa ja franciacortassa (italialainen “samppanja”) nimellä methode classique. Muiden kuohuvien valmistustapa eroaa samppanjasta, esimerkiksi prosecco valmistetaan terässammiossa.

Eli periaatteessa samppanjan historia, valmistustapa ja brändi tuo sen “jutun” miksi juomaa arvostetaan niin paljon. Ja vaikka hienoimmista samppanjoista voi maksaa sen muutaman pennosen extraa, löytyy Alkon valikoimasta myös upeita cavoja ja kuohuviinejä kuten esimerkiksi Gancia Cuvée 36 Mesi Brut 2010 (Alkossa 27,90 €), maukas, pähkinäinen ja hedelmäisen päärynäinen. Jos haluaa hemmotella itseään, yksi parhaimmista maistamistani kuplivista on Ruinart Champagne Brut (Alkossa 54,76 €), tasapainoinen, paahteisen kermainen ja hedelmäinen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.